perjantai 27. heinäkuuta 2012

Paljastus :)


Tänään paljastan teille asian jota olen joutunut pidättelemään jo jonkin aikaa :)) mutta nyt saan sen kertoa!
Minua ja blogiani kysyttiin mukaan uuteen blogiportaaliin, CASA-blogeihin.
Innoissani lähdin mukaan! :)


Blogini ei tule muuttumaan mitenkään muuten kuin ulkoasullisesti. Edelleen olen se sama J joka täällä kirjoittelee ja räpsii kuvia mistä milloinkin :) Sisustusjuttuja ja pihahommia siis luvassa jatkossakin. Ja postaustoiveitakin saa laittaa, ilomielin otan niitä vastaan! Eli syyskuun puolelle jatketaan täällä osoitteessa ja sen jälkeen blogini osoite muuttuu, tulen sen teille kertomaan hyvissä ajoin.


Suurin toive on että TE lukijat ♥ viihtyisitte mukanani jatkossakin. Te olette tärkeitä ja enemmän kuin iloinen olisin, jos tiedän että te jatkatte lukijoina ja piipahdatte myös uudessa osoitteessa. Ilman teitä ei olisi tätä blogiakaan! Ja tarkoitan tällä teitä kaikkia! Olis kiva jatkaa jutustelua myös uudessa osoitteessa ja minusta on ihana lukea teidän kommentteja ja ilolla aina vastailen niihin :) Jokaiseen kommenttiin olenkin aina vastannut. Niin kiire ei saa olla ettenkö kerkeäisi viesteihin vastailemaan :) Välillä on jompikumpi lapsista sylissä tai molemmat ja siinä sitten yritän tehdä postausta, ladata kuvia tai vastata kommentteihin :D Pahemmilta kirjoitusvirheiltä on kuitenkin taidettu säästyä ;)
Ennen saatoin tehdä uuden postauksen lasten päiväunien aikaan, mutta nyt on päiväunivaihe kuulema ohi..kumpikaan ei suostu enää päikkäreille ja virtaa riittää sinne ilta yhdeksään, kymmeneen asti. `Äitii, mää oon iso tyttö/poika, ei isot tytöt/pojat nuku enää päikkäreitä!` kuuluu jomman kumman suusta ;) Mutta vähintään samaa tahtia jatketaan kuin tähänkin asti, sen lupaan :)


Teille bloggaajakollegoille, jotka olette mukana CASA-blogeissa haluan sanoa että ihana olla teidän joukossa ♥ Monta tuttua blogia siellä on ja uusiakin tuttavuuksia :) 
Upeita blogeja kaikki, kannattaa tutustua! Eli 16.9-12 Habitare messuilla lanseerataan uusi CASA-blogiportaali.  TÄSTÄ pääset kurkkaamaan jo vähän sivuja ja blogeja jotka on mukana :)


Tulen kertomaan teille lisää tästä lähempänä lanseeraustilaisuutta. 
Nähdäänhän myös uudessa osoitteessa sitten kun sen aika on, jookos? :) 


                                                              ♥


20 kommenttia:

  1. Ihanaa! <3 Meillä on todellakin maailman paras jengi! <3 Ja itsellänikin aina tyttö on joko sylissä auttamassa postauksen tekoa tai jalassa kiinni vaatimassa huomiota. Eilen neiti 2-v totesi, "mamma boggaa taas". :)

    Ihanaa viikonloppua koko teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onki, ihan paras porukka <3<3 Innolla odotan että tavataan :)
      Voi toista ku sulonen <3 `mamma boggaa` :D
      Sinne myös ihanaa weekendiä!

      Poista
  2. Onnea sinulle, varmaan tuntuu kivalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3 Oon kyllä innoissani ja jänskättääkin vähäsen :)

      Poista
  3. Onnea! Täällä pysytään jatkossakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irina <3 Ihana kuulla että pysyt mukana jatkossakin <3<3

      Poista
  4. Hienoa! Ja paljon onnea! Habitaressa tulen moikkaamaan teitä kaikkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kaimaseni <3 Habitareen ois aikomus tulla joten siellä tavataan :)

      Poista
  5. Onnea J :) Messuilla toivonmukaan nähdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onnea myös sinulle blogisisko <3 On kyllä huippu porukka meillä! Joo messuille ois tarkoitus tulla eli siellä nähdään :)

      Poista
  6. Aivan mahtava uutinen, Onnea J.
    Toi päiväunihomma on kyl arsesta, itellä toi vanhempi ei myöskään nuku, joka tuottaa kyllä sen verran kiireitä, että bloggailu kärsii :)
    Hei kerroppa noviisille, mitä tarkoittaa bloggarille että hän alkaa portaalin alla kirjoittamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi <3<3
      Voi ois kyl kiva jos lapset viel nukkuis päiväunet mut ei..joskus itseäkin väsyttää päivällä et vois vaik ottaa päikkärit mut ei voi, ku ei lapset suostu nukkuun :D Ja mä en ymmärrä miten noin pienet jaksaa ilman päiväunia valvoa sit sinne yhdeksään kymmeneen asti..virtaa riittää. Mä oon varmaan ite tulossa vanhaks ;D

      Eli CASA-blogiportaalissa on monia eri blogeja ja se on ikäänkuin yhteinen sisäänkäynti useille eri sivuille. Yhteistyökumppanit mukaan lukien. Näin olen sen ymmärtänyt ja se tuo myös uusia mahdollisuuksia bloggaajalle. Blogin sisällöstä päätän kuitenkin jatkossakin itse ja kuvista :) Ulkoasu tosiaan voi hieman muuttua mut samalla linjalla jatketaan kuin tähänkin asti.

      Poista
  7. Onnea blogisisko!<3 nähdään habitaressa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Sinulle myös onnea blogisisko <3 Toivotaan että pääsen paikalle messuille :)

      Poista
  8. Tervehdys täältäkin blogisiskolle. Tästä tulee mahtavaa :)

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos ihana Anna <3<3 Sä oot ollu alusta asti mukana kun blogin perustin, kiitos siitä <3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Niin ihana kuulla että tulet <3 Sinäkin oot Anna alusta asti ollu mukana <3<3

      Poista