maanantai 4. huhtikuuta 2011

Lähempänä kevättä ja pääsiäistä

Viikonloppuna kaadettiin kuusia ja mäntyjä meidän pihalta. Ollaan saatu omasta metsästä kaikki polttopuut, mutta viime talvena niitä meni niin paljon että piti ostaa pari peräkärryllistä lisää. Isoimmat kaadetut puut menee lautatarvikkeeksi ja loput polttopuiksi. Ikkunan takaa seurailtiin miesten touhua. Lapset oli niin jännittyneinä kun puu tömähti maahan ja kauheet naurut päälle :)

Amor vincit omnia-Rakkaus voittaa kaikki. Uudet tyynynpäälliset, sopii olohuoneen värimaailmaan.



Ihanaa vihreää!! Ohra lähti nopeasti kasvuun..kivasti tuo väriä sisustukseen. Tipuset enää puuttuu seasta :)
Ensimmäiset keltaiset narsissit hankin ruokailupöydälle. Toinen ruukku pääsi ulko-oven viereen. Kestävät kuitenki jonkun verran pakkasta, ei varmaan enää -10c pakkasia tuu. Valkoiset narsissitkin olivat kauniita, mutta tuoksu niissä oli niin voimakas, joten jätin ostamatta.

Tältä näyttää nyt meidän takapihalla. Näin paljon jäi vielä metsää.

 Mä olen suunnitellut tuohon sellaista patiota, missä voi lekotella ja ottaa aurinkoa. Ympärille erilaisia pensaita, tuijia ja perennoja. Voi kesä tule jo! Ja tänä kesänä en aio yhtään kertaa valittaa että on liian kuuma :D Tämä on lupaus :)
Pikkuhiljaa se pääsiäinen saapuu meidänkin kotiin.

12 kommenttia:

  1. Kauniit koristetyynyt! Kyllä se pääsiäinen sieltä tulee, ihan kohta ;) kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat tyynyt! Meiltä piti myös tänä talvena kaataa pari isoa mäntyä takapihalta, mutta sekin jäi tekemättä...! Voi ei, mulla on toi ruohokin kylvämättä vielä!!!

    VastaaPoista
  3. Onnen Omenia: Kivaa viikkoa sinullekin ja pikkuselle :) Malttamattona täälä odotan ku kaikkee kivaa tulossa, vielä pari viikkoa pääsiäiseen ja sit heti perään vappu!

    Marika: Hyvin vielä kerkeät ruohon kylvämään pääsiäiseksi:) Minäki ajattelin vielä laittaa lisää johonki lasiastiaan.

    VastaaPoista
  4. Ruoho on vielä kylvämättä täälläkin, mutta joitain suklaamunia on jo ostoskoriin eksynyt :)

    VastaaPoista
  5. Hanna: Hyvin ehtii vielä, mäki olin aikasessa, ku yleensä kylvän vasta viikkoa ennen pääsiäistä :) Täällä kans suklaamunia jo ostettu lapsille.

    VastaaPoista
  6. nätit tyynyt ja ihania pääsiäisjuttuja :)). voi mistähän mä saisin vähä multaa et voisin laittaa omat ruohot kasvaan :P
    kiva et sait ton analyticsin toimiin!! :))

    VastaaPoista
  7. Ihanat tyynyt, mistäs tuollaisia löysit? :)

    VastaaPoista
  8. S: Kiitti, laitahan sinäki ruoho kasvamaan:) Osta semmonen pieni multapussi kaupasta, mäki ostin, ei vihtiny isoa säkkiä raahata.
    Jee, en mä ihan avuton oo tän kanssa :D

    Heli: Kärkkäiseltä 7,90/kpl Melko edulliset!

    VastaaPoista
  9. Ihanat tyynyt ♥
    Meillä kaadetaan kanssa puita lauta tarpeiksi, oksat menevät polttopuiksi, laudoista rakennetaan uusi puuvaja :)

    VastaaPoista
  10. ANNAO: On se ihana et on omalla tontilla metsää, mistä ottaa rakennustarvikkeita :) Meillä on tarkotus rakentaa leikkimökki laudoista. Puuvajakin ois kyl tarpeellinen, tuo nykyinen on niin vanha, se oli tuossa jo kun tontti ostettiin.

    VastaaPoista
  11. Onpas kaunis tyyny! Hei, mäkin ostin tänä vuonna tuota ohraa. Täytyis vissiin laittaa kasvamaan, jotta ehtii pääsiäiseksi :) Ihana paikka teillä tuolle patiolle. Ja kiitos tuosta polyrottinkipostauksesta; meilläkin on hakusessa ko.setti takapihalle, mutta hinnat ovat tuntuneet liian suolaisilta. Tähän asti :)

    VastaaPoista
  12. Maria: Hyvin ehtii jos viikkoa ennen pääsiäistäkin laittaa :) Tänään piti jo leikata ohraa ku kasvoi niin pitkänä.
    Kiva että kalustepostauksesta oli apua:) Suolaset on kyllä hinnat joissakin, vielä jos malttais odottaa elokuulle asti niin sais edullisemmin alesta.. tai sit ne on jo kaikki loppunu sillon, näyttää olevan niin suosittuja nuo kalusteet.

    VastaaPoista